Nyt se päivä sitten lähtee lyhentymään – luojan kiitos!
Suomea on aina kadehdittu, koska meillä on juhannus, yötön yö, jolloin on valoisaa ympäri vuorokauden. Se onkin ainoa syy, miksi meitä on kadehdittu, mutta iloitaan toki siitäkin. Voit valvoa vuorokaudet ympäriinsä, kenenkään ei tarvitse nukkua, sen kun samoilet metsissä tai puistojumppaat läpi yön, aina näkee lähes kuin päivällä! Valoa valoa valoa!
Mikään ei masenna tällaista perustavissuomijunttia enempää. Tulee jäytävä tunne, että minun PITÄISI tehdä kaikkea kivaa/jännää/aktiivista, imeä kaikki luonnon tarjoama valo ja kirmata nukkumatta koko valoisa kesäaika syyskuun armeliaaseen pimeyteen. Miksi en ole tuolla niityllä ystävien ympäröimänä savuttamassa kertakäyttögrillillä munakoisoa ja pelaamassa mitäniitäkaikkiaihaniaärsyttäviä seurapelejä nyt onkaan, voisin lähteä vaikka yöjuoksulle, kreisibailata festareilla, tai etsiä lasten kanssa aarretta kuunsillan takaa
– ja minä vain haluaisin NUKKUA. Pimeässä. Ja haluan, että ne LAPSET, nukkuvat.
Tänä vuonna ongelma ei ole ollut niin paha, kyseenalainen kiitos kesätalvisäälle. Mutta silti haaveilen Välimeren leppeästä ilmastosta, joka tarjoaa hyvissä ajoin laskeutuvan pimeyden aamuun asti. Yöt on tehty nukuttavaksi – jos joku haluaa valoa, hankkikoon otsalampun.
Säilytän kuitenkin pienen valitusoption joulukuun tienoille, jos sittenkin haikailen takaisin näitä masentavia, valoisia kesäöitä. Mielipiteeni on pysyvä, vain sen ajoitus vaihtelee.