Eduskunnassa on meneillään keskustelu homojen oikeudesta avioliittoon ja vastustajien perustelut viiltävät vatsaani. En ole tiennyt, että suomesta vielä löytyy noin paljon kammottavia ja ahdasmielisiä ihmisiä ja että niitä löytyy noin paljon juuri Eduskunnasta! Rehellisesti sanoen en katso lähetystä, luen vain mitä siellä on meneillään. En yksinkertaisesti PYSTY kuuntelemaan ja todistamaan vanhakantaisia ja jopa loukkaavia kommentteja, mitä siellä juuri viljellään.
Joskus hävettää olla… ihminen.
Itselläni on neljä poikaa ja toivon, että he saavat olla sitä mitä he ovat ja haluavat olla. Kahden nuorimman syntyessä ilmoitin, että he ovat toistaiseksi-poikia, 🙂 saavat valita sukupuolensakin aikuisena uudelleen, jos niin toivovat. Olen myös pyrkinyt järjestelmällisesti kasvattamaan heitä ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta, kaikissa sen muodoissaan. Pelottavaa ajatella, että liian moni vanhemmista ei vieläkään niin tee.
Viidenkymmenen vuoden kuluttua ehkä katsomme taaksepäin ja ihmettelemme, miten tähän asiaan voitiin käyttää niin paljon aikaa ja energiaa. Ehkä muutamien fanaattisimpien vastustajien jälkeläiset facepalmaavat isovanhemmilleen ja yrittävät ymmärtää ”se oli niin toisenlaista aikaa.” Mutta kun tämä ei ole toisenlaista aikaa. Kaikki tieto ja ymmärrys on jo käytettävissä. Nyt.
Toivon, että järki voittaa ja lakimuutos menee läpi. Ehkä asenteetkin vielä muuttuvat. Vaikka sitten sen viidenkymmenen vuoden kuluessa.
Meillä on perheessä sellainenkin ihme, joka ei syö (näkyvää) sokeria ollenkaan. Tämä aiheutti vähän päänvaivaa näin ystävänpäivänä, kun muut syö kakkua tai suklaata. Mitä ihmettä sitä keksisi sille yhdelle outolinnulle….?
Ostin taannoin sellaisen lampun, jonka voi laittaa minkä tahansa lampun sisään ja saada siitä oman DISKON! Tällaisesta olen haaveillut jo kauan ja viimein mulla on kotona oma Saturday-night-fever! Yritin saada mieslaumaakin tanssimaan ”foevööööö jaaaaang, ai wanttupiiii…..”, mutta ehdotuksesta innostuivat vain pienimmät. Iäkkäin laumasta natisi ”tosta saa migreenin…”, mikä osoittaa lopullisesti keski-ikäisyytensä asteen. Cardigan päälle ja nillittämään maailmanmenosta anonyymeille keskustelupalstoille. Teineille taas KAIKKI mitä teen, on niin NOLOOOO-OOO….. rollllll. Onneksi on sentään vielä viaton, aivopestävä vauva-osasto, joille mun tanssini on jumalaisen venuksen figuurin nektaria. Tai jotain.
Mutta mulla on oma partyhouse, jolla pääsen toiseen ulottuvuuteen yhdellä katkaisimen painamalla. Pieni lamppu, iso ilo. <3
Perjantaisin meidän äijähuushollissa SIIVOTAAN. Tai paremminkin miehet siivoavat ja itselleni lankeaa se raskain osa: pomottaminen. Mikä todellakin ON se raskain osa, vai oletteko koskaan yrittäneet saada teini-ikäisiä ja uhmaikäisiä siivoamaan….??
Tavoitteeni on kasvattaa veljesrintamastamme sellaisia aikuisia, jotka osaavat pitää huolta itsestään, eivätkä oleta naisten hoitavan jokaista hikisukkaansa lattialta pyykkikoriin. Olen pyrkinyt korostamaan, etteivät nykynaiset enää huoli mitään pullamössöpoikia passattavaksi, vaan miehen pitää osata hoitaa omat asiansa ja jälkensä. Ovat myös naismarkkinoilla vahvemmilla, mikäli handlaavat perusasiat sujuvasti. (Jätän tosin mainitsematta, että pisimmän korren silti vetävät aina ne hottissikarentut, jotka kohtelevat naisiaan törkeästi ja ottavat kuninkaan kohtelun pelkällä röyhkeydellään. Se on maailman laki, mutta ei noille omille pojille sentään KAIKKEA tarvitse kertoa….)
Näinpä meidän kaikilla perheenjäsenillä on myös oma siivousSEKTORINSA. Toiseksi nuorimmainen sai oman sektorinsa 3-vuotiaana ja 1v. vauvamme tulee saamaan omansa, kunhan nyt ensin oppii kävelemään. 😉 Minä olen jakanut sektorit ja vastaan myös sektorin puhdistuksen läpiviemisestä. Oi, niin kovin tärkeänä.
Perheen ainoana naisena siivouspäivän valvominen onkin ollut se suurin urakka. Nyt vuosien jälkeen se alkaa sujua suht kivuttomasti, mutta on se tosiaan ollut melkoinen kivireki ne opetteluvuodet. Olen toistellut itselleni, että lopussa se kiitos seisoo ja kaikkea muuta yhtä latteaa, ”vielä tulevat minua tästä kiittämään.” Ja paskat tulevat, todennäköisesti vuodattavat terapiassa äitivihaansa ja iskevät nyrkeillään terapiatyynyä huutaen itkunsekaisesti jotain kärsimyssektoreista.
Mutta perjantaisin meidän miesvaltiossamme on hetken siistiä. Loput kuusi päivää ovatkin sitten minun siivoussektoriani.
Kevät 2019: Blogi on ollut tauolla vuosia ja se tietysti tarkoittaa, että vettä on virrannut ja maailma on muuttunut monella tavalla. Palaan nyt kuvioihin opiskelun kautta ja aihealue tullee muuttumaan olennaisesti viimeisistä päivityksistä. Koska lukijoita tuskin on montaakaan miljoonaa, pettymys jäänee aika pienen piirin (jos kenenkään) käsiteltäväksi. Mikäli sinua kiinnostaa opiskeluun liittyvät asiat, olet toki tervetullut niitä täältä lukemaan. /////////////////////////////////2014: Blogin pitäjä ei ole synnynnäinen kodinhengetär, eikä yleensä edes yritä. Hän elää viiden miehen keskellä ja tunnustaa raadollisen rajallisuutensa. Perheenjäsenistä aina jollain on jokin murrosvaihe päällä, on keski-iän kriisiä, murrosikää, puberteettia, uhmaikää, vauvaikää… you name it. Ruokaa tehdään 10 litran kattilaan, kaupasta ostetaan 3-4 pakettia lihaa per ateria ja annokset ovat kaukana välimäkien hentoisista taideasetelmista. Kodissa haisee kaikki mieheyden eri sävyt ja perinaisellinen epätoivo vie vallan vähintään kerran päivässä. Kirjoittajan aika kuluu Vuoden äiti – palkintoa odotellessa, joka on varmasti tuloillaan. #anytimesoon #soonISH
