Helle – siitäkö suomalaiset tykkää??!

Joo joo, tiedetään. Heti kohta, ihan melkeen jo ensviikolla, nopeemmin, kun ehdin tulee viimeisen kirosanani sanoa, saadaan taas niskaan viisi tonnia lunta, viimaa ja  pakkasta niin, että perskarvatkin jäätyy.  Koko maailma on pimeenä, kukaan ei uskalla ulos ja suomi masentuu. Saa muistuttaa, kestän sen sitten samalla iki-kinosta kahlatessani.

Mutta ei ole mua helteeseenkään luotu, ei helvetissä. Jos haluaisin (tarpeeksi) asua Kuubassa, asuisin siellä. Kiroilen vain tässä yhteydessä, kun voin vedota alentuneeseen syyntakeettomuuteen, viuhkaa samalla pakonomaisesti heilutellessani. Aivot ei liiku ihan samalla nopeudella, kun hikipisarat  virratessaan läpi tuskaisen kroppakanjonin. Helvetillinen kuumuus on vain tuskaa, sitä ei voi naamioida edes millään pirtsakanreippaalla kesäkumibiisillä.

Joka kesä muistan, miksi marketit tuntuvat alitajuisesti niin vetäviltä. Tänäänkin löysin hetken helpotuksen – lähimarketin paratiisiosaston.

Keidas. #munsydämenitännejää
Keidas.
#munsydämenitännejää

 

Oli pakko mennä tarkastamaan, miten kauan on siihen ensimmäiseen lumimyrskyyn ja ei, ei se nyt ihan heti huomenna ole tulossa.

#yougottabekiddingme

Nyt tarvitaan ideoita – viileäkapseli? Jäähdytys-onepiece? JOTAIN???

 

//muutamia testattuja:

– katso Kadonneen Jäljillä UK:ta, olet kananlihalla lähes koko ohjelman. Toimi!

– KUUME. Siinä kuumeen nousuvaiheessa, kun on kylmä, vaikka lämpötila on mikä. Toimii ainakin sen hetken, kunnes muuttuu varsinaiseksi kuumeeksi. Silloin tämä viilennysmenetelmä kostautuu.

– Nuku parvekkeella. Toisiksi vanhin poika nukkunut nyt pari viikkoa ja unet ihan toista luokkaa.

– Perinteisempi: kaikki vaatteet märkinä. Kastelen vaatteeni monta kertaa päivässä ja auttaa hetken.

 

PITÄISI KOKEILLA:

Lady Gagamaista lihaluomusta sovelluttana kylmäkalleilla, ”kylmäkallekostyymi.” Jos innostut askartelemaan, linkkaa toki kuva.

Samaa ruokaa voi syödä vuositolkulla

Gastronomista moukkamaisuuttani kuvaa hyvin myös se, että voin syödä samaa ruokaa vuodesta toiseen. Yhtenä vuonna tein melkein joka ilta mannapuuroa, toisena italianpataa ja työkuvioissa olen jo vuosia syönyt lounaaksi porkkanalettuja tomaattitonnikalalla ja raejuustolla. Miksi muuttaa hyvää konseptia, jos se kerran TOIMII?

Nyt pienimmän kanssa kotona ollessa aloitan aamuni puolelta päivin aina samalla aamupalalla.  Se sisältää kaksi kokonaisena paahdettua täysjyväruisleipäpalaa (yhteensä siis 4 leipää), päälle tuorejuustoa, raejuustoa, paahdettua siemensekoitusta (kyllä, minä rähmäkäpälä todellakin paahdan aina kerralla pussillisen siemeniä pannulla noin viikon tarpeiksi), tomaattia, kurkkua, tuoreita pinaatinlehtiä, tuoretta basilikaa ja kruunuksi pannulla hyydytetty kolmen kananmunan valkuaismunakas. Ja tämä joka aamu. Yllätinkö??

WP_20140625_025

Minun ateriakseni tämä saattaa kuulosta jo aika tyylikkäältä, mikä antaa ehkä toivoa kaikille muillekin tavisjunttiurpoille. Aamiaiseni on nimittäin jalostunut tässä kotona ollessa ajan kanssa ja nyt en enää osaa aloittaa päivää ilman sitä. Sillä pärjää hyvin iltaan asti, jolloin on sitten päivän kunnon ateria. (joka olisi aina melko samoldsameold, jos minulta kysyttäisiin….)

Etten nyt ihan leimaannu pyrskyrisnobiksi, romutan kaunista gastrosädekehää sillä white-trash-tosiasialla, että juon aamupalani kanssa light-colaa. Aika noloa, vai mitä? Mutta jos minulle ei olisi kaapissa kylmää äidin pikku (1,5l, grhm….) piilopulloani, olisin täysin vetämätön iltapäivisin. Koska kahviahan en ole oppinut juomaan.

Joudun todennäköisesti muuttamaan tätä turvallista kaavaa syksyllä, kun palaan töihin.  Luultavasti jatkan silloin pehmeällä laskulla, vauvanaskelin, kovin tutuilla porkkanaletuilla, jotka yhä/aina/ikuisesti verhoan tomaattitonnikala- ja raejuustohuntuun. Ei voi mitenkään olla terveellistä tehdä liian nopeita muutoksia elämässä, siitähän voi tulla shokkia, suolisolmua ja sen sellaista… vaarallista juttua.