Samaa ruokaa voi syödä vuositolkulla

Gastronomista moukkamaisuuttani kuvaa hyvin myös se, että voin syödä samaa ruokaa vuodesta toiseen. Yhtenä vuonna tein melkein joka ilta mannapuuroa, toisena italianpataa ja työkuvioissa olen jo vuosia syönyt lounaaksi porkkanalettuja tomaattitonnikalalla ja raejuustolla. Miksi muuttaa hyvää konseptia, jos se kerran TOIMII?

Nyt pienimmän kanssa kotona ollessa aloitan aamuni puolelta päivin aina samalla aamupalalla.  Se sisältää kaksi kokonaisena paahdettua täysjyväruisleipäpalaa (yhteensä siis 4 leipää), päälle tuorejuustoa, raejuustoa, paahdettua siemensekoitusta (kyllä, minä rähmäkäpälä todellakin paahdan aina kerralla pussillisen siemeniä pannulla noin viikon tarpeiksi), tomaattia, kurkkua, tuoreita pinaatinlehtiä, tuoretta basilikaa ja kruunuksi pannulla hyydytetty kolmen kananmunan valkuaismunakas. Ja tämä joka aamu. Yllätinkö??

WP_20140625_025

Minun ateriakseni tämä saattaa kuulosta jo aika tyylikkäältä, mikä antaa ehkä toivoa kaikille muillekin tavisjunttiurpoille. Aamiaiseni on nimittäin jalostunut tässä kotona ollessa ajan kanssa ja nyt en enää osaa aloittaa päivää ilman sitä. Sillä pärjää hyvin iltaan asti, jolloin on sitten päivän kunnon ateria. (joka olisi aina melko samoldsameold, jos minulta kysyttäisiin….)

Etten nyt ihan leimaannu pyrskyrisnobiksi, romutan kaunista gastrosädekehää sillä white-trash-tosiasialla, että juon aamupalani kanssa light-colaa. Aika noloa, vai mitä? Mutta jos minulle ei olisi kaapissa kylmää äidin pikku (1,5l, grhm….) piilopulloani, olisin täysin vetämätön iltapäivisin. Koska kahviahan en ole oppinut juomaan.

Joudun todennäköisesti muuttamaan tätä turvallista kaavaa syksyllä, kun palaan töihin.  Luultavasti jatkan silloin pehmeällä laskulla, vauvanaskelin, kovin tutuilla porkkanaletuilla, jotka yhä/aina/ikuisesti verhoan tomaattitonnikala- ja raejuustohuntuun. Ei voi mitenkään olla terveellistä tehdä liian nopeita muutoksia elämässä, siitähän voi tulla shokkia, suolisolmua ja sen sellaista… vaarallista juttua.

Hanki oma homo

Olen homoemo ja minulla on omahomo. Rakas onkin. Vaikka hän onkin omahomoni, olen tutustunut häneen kauan sitten ja ihan muissa yhteyksissä. Koska kyllä, homot ovat paljon muutakin kuin ammattihomoja, jotka sallivat meille kaikenlaisen ihmettelyn ja päivittelyn omasta yksityiselämästään.

Olen käynyt Prideilla jo vuosia ja myös molemmat pikkuiseni ovat olleet siellä mukana ensimmäisenä elinvuotenaan, ihan vauvoina. Pride on iloinen ja värikäs juhla, jossa mikään ei ole yliampuvaa tai mautonta, kaikille löytyy tilaa. Olen tavallaan halunnut kastaa pikkuiseni avarampaan maailmankuvaan jo pienestä, koska en halua ottaa riskiä, että heistä kasvaisi juntteja punaniskoja, jotka tuhlaavat oman elämänsä muiden kyräilemiseen.

 

Iloa, väriä ja ääntä.
Helsinki Pride 2014 – iloa, väriä ja ääntä.

Myös omahomoni on heille rakas, eivätkä he räpäytä silmiäänkään tavatessaan hänen uuden tyttöystävänsä. Eivätkä he tulle koskaan ymmärtämään näitä aikoja, joina kansa, media ja ennen kaikkea päättäjämme käyttävät julmetusti aikaa ja energiaa itsestäänselvien asioiden vääntämiseen. Kuinka paljon olisimmekaan ratkoneet todellisia ongelmia, jos perusihmisoikeudet olisivat lähtökohtaisesti yhtäläiset kaikille, ilman suuria tunnekuohuja ja tuomitsevaa paatosta.

pride 2

Pride-kulkue ja puistojuhla olivat tänä vuonna suuremmat kuin koskaan. Melko suoraviivaisesti uhoaisin, että laillani moni muukin näyttäisi kyllästyneen tasa-arvoisen avioliittolakimuutoksen käsittelyyn. Mikä siinä VOI olla niin vaikeaa?? Itsekin voisin kirjoittaa tänne niin monesta muustakin ajankohtaisesta ja tärkeästä asiasta, kuteeeeen…….. KOVIN-TÄRKEÄSTÄ-omasta-elämästäni. 😉

pride3

Ehkä jokainen meistä tarvitsisi oman omahomon, tai oman-minkä-tahansa, joka avaisi maailmaamme ja mieltämme, saisi meidät etsimään rakkautta ja kauneutta tuomitsemisen ja pelkojen sijaan. Tai jos et hanki omahomoa, hanki edes jotain OMAA.

Yötön yö ei oo mun juttu

Nyt se päivä sitten lähtee lyhentymään – luojan kiitos!

Suomea on aina kadehdittu, koska meillä on juhannus, yötön yö, jolloin on valoisaa ympäri vuorokauden. Se onkin ainoa syy, miksi meitä on kadehdittu, mutta iloitaan toki siitäkin. Voit valvoa vuorokaudet ympäriinsä, kenenkään ei tarvitse nukkua, sen kun samoilet metsissä tai puistojumppaat läpi yön, aina näkee lähes kuin päivällä! Valoa valoa valoa!

Mikään ei masenna tällaista perustavissuomijunttia enempää. Tulee jäytävä tunne, että minun PITÄISI tehdä kaikkea kivaa/jännää/aktiivista, imeä kaikki luonnon tarjoama valo ja kirmata nukkumatta koko valoisa kesäaika syyskuun armeliaaseen pimeyteen. Miksi en ole tuolla niityllä ystävien ympäröimänä savuttamassa kertakäyttögrillillä munakoisoa ja pelaamassa mitäniitäkaikkiaihaniaärsyttäviä seurapelejä nyt onkaan, voisin lähteä vaikka yöjuoksulle, kreisibailata festareilla, tai etsiä lasten kanssa aarretta kuunsillan takaa

– ja minä vain haluaisin NUKKUA. Pimeässä. Ja haluan, että ne LAPSET, nukkuvat.

Tänä vuonna ongelma ei ole ollut niin paha, kyseenalainen kiitos kesätalvisäälle. Mutta silti haaveilen Välimeren leppeästä ilmastosta, joka tarjoaa hyvissä ajoin laskeutuvan pimeyden aamuun asti. Yöt on tehty nukuttavaksi – jos joku haluaa valoa,  hankkikoon otsalampun.

Säilytän kuitenkin pienen valitusoption joulukuun tienoille, jos sittenkin haikailen takaisin näitä masentavia, valoisia kesäöitä. Mielipiteeni on pysyvä, vain sen ajoitus vaihtelee.

 

Stadin Jussi pitsalla ja futiksella

Toimii se näinkin! Varsinkin, kun talossa on viisi miestä.

Joskus kiitän luojaani näistä miehistä, koska laiska äiti korreloi aika kivasti viiden miehen toiveiden kanssa. Nämä ovat tyytyväisiä, kun saavat katsoa/pelata futista rauhassa ja syödä pitsaa, eivätkä vaadi sen hienostuneempia kattauksia tai monen lajin illallisia.

Pysymme siis koko juhannuksen kotona, kaupungissa. Juhannusaaton ateriana toimii hyvin peruspitsamättö ja ohjelmana futis, niin miehissä ulkona pelattuna, kuin tv:sta MM-kisojen muodossa. Helppoa ja kovin kiitollista minulle.

Usein koen syyllisyyttä, kun minusta puuttuu kaikki kodinhengettären geenit.  Ihaillen katselen facebookista kavereiden kotoilukuvia upeista juhlapöydistä, hienoista juhlakoristeista, itserakennetuista saunamökeistä ja auringonlaskuista samppanjalasien takana. Voisin kiljuen osallistua moiseen…. kunhan kaiken tekisi se kuuluisa ”JOKU MUU.” Itse en koe mitään vetovoimaa sen järjestämiseen.

Onnena onnettomuudessa, minä ja nämä kaikki miehet olemme varmaan meant-to-be. Sen kummemmitta krumeluureitta isken pöytään jättikattilallisen ”jotain pataa”, josta riittää kaikille tarpeeksi. Kattauksena asiansa ajaa lautasen tapainen ja jokin, jolla sitä saa lapattua suusta sisään. Ja he ovat tyytyväisiä. Joku laatutietoinen Hyacint Buckee saisi heidät todennäköisesti kauhun partaalle.

Joten jään vain ihailemaan teidän kaikkien muiden upeita juhannuskuvia ja tyydyn tähän, koska en parempaakaan jaksa. 🙂 No kasasin sentään mansikkakakun, jonka avulla voin päteä sen verran, että saan LAVASTETTUA meille aavistuksen idyllisemmän juhannuksen. 😉

 

”Kerää juhannusyönä seitsemän eri miestä ja näet unessa tulevan lempikukkasi.”

Enää kaksi poimimatta.

Vahva MM-futisidentiteetti, kuinka valita suosikkijoukkue?

Se se onkin vaikeaa, millä perusteilla bongata se oikea! Itse valitsen miten milloinkin, muutamilla vankoilla, asiantuntevilla perusteilla:

 

– altavastaavin joukkue, joku ressukka, joilla on ollut vähiten rahaa ja huonot oddsit. Jalkapuolet pallonhukkaajat, jotka juoksee aina väärälle maalille ja potkii ilmaa.  Joita kukaan muu ei kannusta, joten jonkun täytyy.

 
– edellämainittu kapinen altavastaaja, joka on yllättänyt kaikki, eli onkin johdossa. Tämä on aika ideaali tilanne. Kansa rakastaa ryysyistä mittatilauspukuihin -tarinoita ja on jotenkin kivaa olla heikomman puolella, joka tulee ja hakkaa omahyväiset, rahassa uineet perinteiset liigasiat.

 
– joskus sitten on pakko valita se kaikkien suosikki, koska ovat niin taitavia ja pelaavat niin kauniisti, että se lähentelee TAIDETTA.  Ovat ehkä vielä niitä vanhanaikaisen reiluja pelaajia, joiden herrasmiesmäinen käytös lämmittää sydäntä. Ansaitsevat ristoreippaudellaan kaiken ihailun ja koko maailman palvovan jumalaseman.

 
– ryhmädynamiikan vaikutus:

Jos peliä seurataan porukassa, saattaa olla helpointa valita suosikikseen enemmistön lemmikkijoukkue. Hurratessa saadaan aikaan näyttävämpi volyymi ja voi myös jännittää yhdessä, lämmittävää homogeenisyyttä niin voiton kuin tappionkin hetkellä.

Tai jos on ollut huono viikko, univelkaa ja haluaa kostaa,  riidellä ja aiheuttaa draamaa illalle, voi ottaa hurrattavakseen juuri sen vihatuimman joukkueen. ”Hyvä Venäjäääää, on noi venäjän pojat sitten niin ihanan epähomoja, että!”

 

– Mä tunnen tuolta / oon joskus käynyt  – lähtökohta:

”mä tunnen tosta maasta yhen tyypin, tai ei se ihan ollut tosta maasta, siitä vierestä, ehkä, ainakin jostain sieltä, tai ainakin samassa ilmansuunnassa, mutta se oli niiiiiiiiiiiiin ihana ja melkeen pelaa tossa joukkueessa ja siks ton joukkueen on PAKKO olla paras.”

”oon joskus käynyt tuolla Italiassa, no okei, Kanarian saarilla ja siellä oli just tollasia pieniä mustatukkasia miehiä ja ne olis hyvin voineet potkia palloa ja oon tavallaan sukulainen ja…”

 

Nämä perusteet ei ole yhtään sen huonompia kuin muutkaan huonot perusteet.

 

Mutta yleensä vain valitsen joukkueen, jossa on komeimmat pelaajat tai joku erityishottis. Joku Zidan-ish.

 

Varsinkin, kun en edes oikeastaan seuraa koko kisoja.

Joskus mullakin välähtää

En ole todellakaan mikään kotoiluihme tai tehoäiti, joka tekee virkkuukoukusta leivänpaahtimen, mutta joskus kykenen yllättämään itsenikin.  Olisi niin kiva päästä pätemään, mutta useimmiten se jää aika lailla haaveeksi.

Sitten kun joskus ON jotain aihetta pätemiseen, teen sen kunnolla, eikä KUKAAN  säästy loputtomalta omahyväisyydeltä.  Ja nyt on sen aika!

Ihan sattumalta keksin laittaa vauvan pilttejä mehujääksi ja se TOIMI! Ovat terveellisiä, herkullisia ja niitä voi syöttää jopa ihan pienille kesäkuumalla.  Mango on varmaan paras, vaikken kaikkia ”makuja” ole vielä kokeillutkaan.

Toimii!
Toimii!

Ja joojoo, joku on ihan satavarmasti jo keksinyt tämänkin idean, mutta ei kovin moni tuntemistani tehoäideistäkään sitä tiennyt, eli voin hyvällä omallatunnolla brassailla ainakin tämän viikonlopun. 😉

Todellakin Tahdon 2013

Eduskunnassa on meneillään keskustelu homojen oikeudesta avioliittoon ja vastustajien perustelut viiltävät vatsaani. En ole tiennyt, että suomesta vielä löytyy noin paljon kammottavia ja ahdasmielisiä ihmisiä ja että niitä löytyy noin paljon juuri Eduskunnasta! Rehellisesti sanoen en katso lähetystä, luen vain mitä siellä on meneillään. En yksinkertaisesti PYSTY kuuntelemaan ja todistamaan vanhakantaisia ja jopa loukkaavia kommentteja, mitä siellä juuri viljellään.

Joskus hävettää olla… ihminen.

Itselläni on neljä poikaa ja toivon, että he saavat olla sitä mitä he ovat ja haluavat olla.  Kahden nuorimman syntyessä ilmoitin, että he ovat toistaiseksi-poikia, 🙂 saavat valita sukupuolensakin aikuisena uudelleen, jos niin toivovat. Olen myös pyrkinyt järjestelmällisesti kasvattamaan heitä ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta, kaikissa sen muodoissaan. Pelottavaa ajatella, että liian moni vanhemmista ei vieläkään niin tee.

Viidenkymmenen vuoden kuluttua ehkä katsomme taaksepäin ja ihmettelemme, miten tähän asiaan voitiin käyttää niin paljon aikaa ja energiaa. Ehkä muutamien fanaattisimpien vastustajien jälkeläiset facepalmaavat isovanhemmilleen ja yrittävät ymmärtää ”se oli niin toisenlaista aikaa.” Mutta kun tämä ei ole toisenlaista aikaa. Kaikki tieto ja ymmärrys on jo käytettävissä. Nyt.

Toivon, että järki voittaa ja lakimuutos menee läpi. Ehkä asenteetkin vielä muuttuvat. Vaikka sitten sen viidenkymmenen vuoden kuluessa.

Bilehileenä

Mä ehkä RAKASSSSSTAN mun uutta diskopalloa.
Mä ehkä RAKASSSSSTAN mun uutta diskopalloa.

 

Ostin taannoin sellaisen lampun, jonka voi laittaa minkä tahansa lampun sisään ja saada siitä oman DISKON! Tällaisesta olen haaveillut jo kauan ja viimein mulla on kotona oma Saturday-night-fever! Yritin saada mieslaumaakin tanssimaan ”foevööööö jaaaaang, ai wanttupiiii…..”, mutta ehdotuksesta innostuivat vain pienimmät.  Iäkkäin laumasta natisi ”tosta saa migreenin…”, mikä osoittaa lopullisesti keski-ikäisyytensä asteen. Cardigan päälle ja nillittämään maailmanmenosta anonyymeille keskustelupalstoille. Teineille taas KAIKKI mitä teen, on niin NOLOOOO-OOO….. rollllll. Onneksi on sentään vielä viaton, aivopestävä vauva-osasto, joille mun tanssini on jumalaisen venuksen figuurin nektaria. Tai jotain.

Mutta mulla on oma partyhouse, jolla pääsen toiseen ulottuvuuteen yhdellä katkaisimen painamalla. Pieni lamppu, iso ilo. <3

Perjantainen siivouspäivä

Siivouspäivä from helllllll.
Siivouspäivä from helllllll.

Perjantaisin meidän äijähuushollissa SIIVOTAAN. Tai paremminkin miehet siivoavat ja itselleni lankeaa se raskain osa: pomottaminen. Mikä todellakin ON se raskain osa, vai oletteko koskaan yrittäneet saada teini-ikäisiä ja uhmaikäisiä siivoamaan….??

Tavoitteeni on kasvattaa veljesrintamastamme sellaisia aikuisia, jotka osaavat pitää huolta itsestään, eivätkä oleta naisten hoitavan jokaista hikisukkaansa lattialta pyykkikoriin. Olen pyrkinyt korostamaan, etteivät nykynaiset enää huoli mitään pullamössöpoikia passattavaksi, vaan miehen pitää osata hoitaa omat asiansa ja jälkensä. Ovat myös naismarkkinoilla vahvemmilla, mikäli handlaavat perusasiat sujuvasti. (Jätän tosin mainitsematta, että pisimmän korren silti vetävät aina ne hottissikarentut, jotka kohtelevat naisiaan törkeästi ja ottavat kuninkaan kohtelun pelkällä röyhkeydellään. Se on maailman laki, mutta ei noille omille pojille sentään KAIKKEA tarvitse kertoa….)

Näinpä meidän kaikilla perheenjäsenillä on myös oma siivousSEKTORINSA. Toiseksi nuorimmainen sai oman sektorinsa 3-vuotiaana ja 1v. vauvamme tulee saamaan omansa, kunhan nyt ensin oppii kävelemään. 😉 Minä olen jakanut sektorit ja vastaan myös sektorin puhdistuksen läpiviemisestä. Oi, niin kovin tärkeänä.

Perheen ainoana naisena siivouspäivän valvominen onkin ollut se suurin urakka. Nyt vuosien jälkeen se alkaa sujua suht kivuttomasti, mutta on se tosiaan ollut melkoinen kivireki ne opetteluvuodet. Olen toistellut itselleni, että lopussa se kiitos seisoo ja kaikkea muuta yhtä latteaa, ”vielä tulevat minua tästä kiittämään.” Ja paskat tulevat, todennäköisesti vuodattavat terapiassa äitivihaansa ja iskevät nyrkeillään terapiatyynyä huutaen itkunsekaisesti jotain kärsimyssektoreista.

Mutta perjantaisin meidän miesvaltiossamme on hetken siistiä. Loput kuusi päivää ovatkin sitten minun siivoussektoriani.

Kevät 2019: Blogi on ollut tauolla vuosia ja se tietysti tarkoittaa, että vettä on virrannut ja maailma on muuttunut monella tavalla. Palaan nyt kuvioihin opiskelun kautta ja aihealue tullee muuttumaan olennaisesti viimeisistä päivityksistä. Koska lukijoita tuskin on montaakaan miljoonaa, pettymys jäänee aika pienen piirin (jos kenenkään) käsiteltäväksi. Mikäli sinua kiinnostaa opiskeluun liittyvät asiat, olet toki tervetullut niitä täältä lukemaan. /////////////////////////////////2014: Blogin pitäjä ei ole synnynnäinen kodinhengetär, eikä yleensä edes yritä. Hän elää viiden miehen keskellä ja tunnustaa raadollisen rajallisuutensa. Perheenjäsenistä aina jollain on jokin murrosvaihe päällä, on keski-iän kriisiä, murrosikää, puberteettia, uhmaikää, vauvaikää… you name it. Ruokaa tehdään 10 litran kattilaan, kaupasta ostetaan 3-4 pakettia lihaa per ateria ja annokset ovat kaukana välimäkien hentoisista taideasetelmista. Kodissa haisee kaikki mieheyden eri sävyt ja perinaisellinen epätoivo vie vallan vähintään kerran päivässä. Kirjoittajan aika kuluu Vuoden äiti – palkintoa odotellessa, joka on varmasti tuloillaan. #anytimesoon #soonISH