Olen homoemo ja minulla on omahomo. Rakas onkin. Vaikka hän onkin omahomoni, olen tutustunut häneen kauan sitten ja ihan muissa yhteyksissä. Koska kyllä, homot ovat paljon muutakin kuin ammattihomoja, jotka sallivat meille kaikenlaisen ihmettelyn ja päivittelyn omasta yksityiselämästään.
Olen käynyt Prideilla jo vuosia ja myös molemmat pikkuiseni ovat olleet siellä mukana ensimmäisenä elinvuotenaan, ihan vauvoina. Pride on iloinen ja värikäs juhla, jossa mikään ei ole yliampuvaa tai mautonta, kaikille löytyy tilaa. Olen tavallaan halunnut kastaa pikkuiseni avarampaan maailmankuvaan jo pienestä, koska en halua ottaa riskiä, että heistä kasvaisi juntteja punaniskoja, jotka tuhlaavat oman elämänsä muiden kyräilemiseen.
Myös omahomoni on heille rakas, eivätkä he räpäytä silmiäänkään tavatessaan hänen uuden tyttöystävänsä. Eivätkä he tulle koskaan ymmärtämään näitä aikoja, joina kansa, media ja ennen kaikkea päättäjämme käyttävät julmetusti aikaa ja energiaa itsestäänselvien asioiden vääntämiseen. Kuinka paljon olisimmekaan ratkoneet todellisia ongelmia, jos perusihmisoikeudet olisivat lähtökohtaisesti yhtäläiset kaikille, ilman suuria tunnekuohuja ja tuomitsevaa paatosta.
Pride-kulkue ja puistojuhla olivat tänä vuonna suuremmat kuin koskaan. Melko suoraviivaisesti uhoaisin, että laillani moni muukin näyttäisi kyllästyneen tasa-arvoisen avioliittolakimuutoksen käsittelyyn. Mikä siinä VOI olla niin vaikeaa?? Itsekin voisin kirjoittaa tänne niin monesta muustakin ajankohtaisesta ja tärkeästä asiasta, kuteeeeen…….. KOVIN-TÄRKEÄSTÄ-omasta-elämästäni. 😉
Ehkä jokainen meistä tarvitsisi oman omahomon, tai oman-minkä-tahansa, joka avaisi maailmaamme ja mieltämme, saisi meidät etsimään rakkautta ja kauneutta tuomitsemisen ja pelkojen sijaan. Tai jos et hanki omahomoa, hanki edes jotain OMAA.