Ostin taannoin sellaisen lampun, jonka voi laittaa minkä tahansa lampun sisään ja saada siitä oman DISKON! Tällaisesta olen haaveillut jo kauan ja viimein mulla on kotona oma Saturday-night-fever! Yritin saada mieslaumaakin tanssimaan ”foevööööö jaaaaang, ai wanttupiiii…..”, mutta ehdotuksesta innostuivat vain pienimmät. Iäkkäin laumasta natisi ”tosta saa migreenin…”, mikä osoittaa lopullisesti keski-ikäisyytensä asteen. Cardigan päälle ja nillittämään maailmanmenosta anonyymeille keskustelupalstoille. Teineille taas KAIKKI mitä teen, on niin NOLOOOO-OOO….. rollllll. Onneksi on sentään vielä viaton, aivopestävä vauva-osasto, joille mun tanssini on jumalaisen venuksen figuurin nektaria. Tai jotain.
Mutta mulla on oma partyhouse, jolla pääsen toiseen ulottuvuuteen yhdellä katkaisimen painamalla. Pieni lamppu, iso ilo. <3
Kevät 2019: Blogi on ollut tauolla vuosia ja se tietysti tarkoittaa, että vettä on virrannut ja maailma on muuttunut monella tavalla. Palaan nyt kuvioihin opiskelun kautta ja aihealue tullee muuttumaan olennaisesti viimeisistä päivityksistä. Koska lukijoita tuskin on montaakaan miljoonaa, pettymys jäänee aika pienen piirin (jos kenenkään) käsiteltäväksi. Mikäli sinua kiinnostaa opiskeluun liittyvät asiat, olet toki tervetullut niitä täältä lukemaan. /////////////////////////////////2014: Blogin pitäjä ei ole synnynnäinen kodinhengetär, eikä yleensä edes yritä. Hän elää viiden miehen keskellä ja tunnustaa raadollisen rajallisuutensa. Perheenjäsenistä aina jollain on jokin murrosvaihe päällä, on keski-iän kriisiä, murrosikää, puberteettia, uhmaikää, vauvaikää… you name it. Ruokaa tehdään 10 litran kattilaan, kaupasta ostetaan 3-4 pakettia lihaa per ateria ja annokset ovat kaukana välimäkien hentoisista taideasetelmista. Kodissa haisee kaikki mieheyden eri sävyt ja perinaisellinen epätoivo vie vallan vähintään kerran päivässä. Kirjoittajan aika kuluu Vuoden äiti – palkintoa odotellessa, joka on varmasti tuloillaan. #anytimesoon #soonISH
